Hiljaa hyvä tulee

Tovi ehti vierähtää, ennenkuin ehdin taas palata pöytäprojektin ääreen. Marraskuun alussa oli työ jäänyt siihen vaiheeseen, että olin saanut pöytälevyn pinnan siklattua puhtaaksi suurimmista lioista (ks. kuva).

Jäljellä olivat siis vielä niin laatikostot kuin pöytälevyn reunatkin.



Tämän jälkeen tulikin sitten tauko varsinaiseen pöydänkunnostukseen ja kaikkea muuta kivaa puuhastelua ajankuluksi, Vanhin poikamme rupesi esimerkiksi ravaamaan edestakaisin asuntomme ylä- ja alakerran välillä,joten ajankohtaiseksi tuli kaiteen tekeminen kaksivuotiaan tarttumakorkeudelle. Joten ei muuta kuin ostamaan kaiteenkannattimia ja pyörölistaa Bauhausista ja väsäämään kaidetta...







Jo pöytälevyä siklaillessa oli joutunut vauriokohtia retusoimaan pois 'kaivamalla' ne ulos pöydän pinnasta, mutta pöydän reunoissa erilaiset rotut, reiät sekä lommot olivat asteen verran syvemmällä ja reunalistaa sai rouhia oikein urakalla. Vaikka menettely tuntui ensi alkuun aika brutaalilta, hävisivät rotut kuitenkin suhteellisen mukavasti vähitellen, kun vauriokohtien likaisen tumman pinnan sai raaputettua irti. Tässä esimerkki siitä, miten vauriokohdan sai siklaamalla 'taiottua' pois.

Siklaa, siklaa, siklaa vaan, koht' on sulla rakkoja...

Alkuperäinen ajatukseni oli yrittää kohentaa pöydän ulkoasua hiomalla suurimmat jäljet pöydän pinnasta. Onneksi kuitenkin appivanhemmat kävivät kylässä ja appeni, jolla on paljon kokemusta puutöistä, neuvoi, että pinta kannattaa käsitellä siklillä kaapimalla. Siklihän on siis semmoinen teräksinen, hieman joustava levy, jonka kovalla kantilla kaapimalla saa vanhan lakan tai puun pintakerroksen irtoamaan.

Siklin toimintaperiaate oli minulle ainakin hieman erilainen kuin mitä olisi voinut luulla. Siklillähän ei veistetä 'vastakarvaan' kuten esimerkiksi höylällä, vaan 'myötäkarvaan'. Sikli ei siis leikkaa pöydän pintaa, vaan todellakin raapii vain kaikkein uloimman kerroksen kovan kanttinsa avulla irti. Samalla sikli tasoittaa pöydän pintaa, toisin kuin hiomapaperi, joka jossain määrin seurailee pinnan muotoja ja irroittaa pintaa eniten sieltä, missä se on pehmeintä.

Eipä siinä sitten muuta kuin ensi töiksi Bauhausiin etsimään siklejä työtä varten. Appeni neuvoi myös, että jotta siklillä saisi mitään aikaiseksi, täytyy pitää huoli siitä, että siklin kantit pysyvät terävinä. Tätä varten piti ostaa pieni pöytään tai penkkiin kiinnitettävä ruuvipenkki ja viila, joiden avulla siklin teroittaminen käy tuskattomasti.

Näiden hommaaminen olikin ehdottoman tarpeellinen hankinta, minkä huomasi jo varsin lyhyen siklaamisen jälkeen. Terävä sikli puree pöydän pintaan oikein hyvin ja jälkeä syntyy varsin joutuisasti. Vähänkään tylsällä siklillä ei kuitenkaan saa kuin lähinnä rakkoja sormiinsa, joten siklin kantti kannattaa teroittaa viilalla suhteellisen usein.

Siklaamisen etuna on myös se, että pyöristettyä sikliä käyttämällä voi myös kaapia naarmuja, lommoja, veitsen-, musteen- ja tiesminkäjälkiä pois näkyvistä 'kaivamalla' ne ulos pöydän pinnasta. Pintaan syntyy tällöin toki kuoppa, mutta koska tässä tapauksessa sillä ei niin väliä ole, onko pöydän pinta ehdottoman suora, arvioin sen varsin käteväksi keinoksi retusoida historian pöytään jättämiä jälkiä piiloon.

Sitten vain ahkerasti siklaamaan.



Pintakerroksen hapristunut lakka irtosi sangen helposti vieden samalla mukanaan irtolian. Ongelmallisempaa oli kuitenkin lika, joka oli imeytynyt itse vanerin pintaan. Pöydälle aikojen saatossa kaatuneet nesteet olivat myös tehneet tehtävänsä ja vieneet likaa puun syiden väliin. Kaikkea sitä ei edes siklillä saanut irtoamaan, mutta suurimmat epäpuhtaudet irtosivat jo lyhyen työskentelyn jälkeen lupaavasti. Tässä ensimmäisen siklaussession lopputulos:

Vesi vanhin voitehista

Ensimmäinen askel oli putsata pahin lika pois pöydän pinnoilta. Likaa oli kertynyt vuosien saatossa yllättävän paljon. Suihkuttamalla pesuvettä pöydälle töhnä pehmeni ja muuttui lähinnä siirappia muistuttavaksi liisteriksi. Likaan uponneena oli mm. paperin palasia, joita ei päältä päin olisi ikinä uskonut pöydän pintaan kätkeytyvän.

Kevyt vesipesu vaalensi yleisilmettä jo kummasti


Ennen:




Ja jälkeen (vasen laatikosto on pesty, oikea ei):

Jos kielin voisi kertoa näkönsä vanha puupöytä...

Mikäs tämä pöytä sitten oikein onkaan? Niin kauan kuin minulla on tiedossa, ko. pöytä on jököttänyt osakunnan toimistossa. Milloin pöytä on tullut osakunnan kalustoon, ei ole tiedossa, mutta jossain vaiheessa se on ollut Yleisradion omaisuutta, mistä todistaa toisen laatikoston kyljessä oleva kilpi.

Pöytälevyyn liimattujen lappujen perusteella pöytä on Lahden puukaluste Oy:n tuote. Pöydän runko on umpipuuta, laatikostojen sivut ja pöytälevy ovat koivuvaneria. Pöytä on kauttaaltaan lakattu, mutta varsinkin pöytälevyn lakkaus oli pahasti kärsinyt, Siinä oli lukuisia syviä naarmuja ja lakka oli useista kohdista käytännössä poissa. Niinollen lika oli erinäisten muste- ja tussitahrojen sekä nesteiden muodossa päässyt monilta kohdin imeytymään jonkin verran vanerilevyn pintaan. Milloin pöytä on tullut osakuntaan, ei ole tiedossa. Pintaan pinttyneen lian perusteella sen on kuitenkin täytynyt nähdä yhtä sun toista...
Pöytälevyn lika ei sinänsä ole mitenkään yllättävää, sillä sikäli kun minä muistan, on toimiston pöytä aina ollut enemmän tai vähemmän kaikenlaisen sekalaisen roinan ja papereiden peitossa. Tästä syystä rohkenen epäillä, että pöydän pintaa ei ole sen osakunnassa olon aikana kovin monta kertaa pyyhitty. Erinäisissä bileissä pikkutunneilla pöydän päälle kaatuneet sokeripitoiset juomat olivat myös jättäneet oman rouhean jälkensä pöydän pintaan.

Aloitinkin pöydän kunnostuksen yksinkertaisesti pesemällä sen pinnat varovaisesti sienellä, karhunkielellä ja fairyvedellä. Paikoittain irtoavien likakerrosten koostumusta saattoi verrata lähinnä ektoplasmaan...

Prologi (18.10.2009)

Syksyllä 2009 teimme Savolaisen Osakunnan kanssa vaihtokaupat. Vaihdoimme oman toimistopöytämme osakunnan vanhaan kirjoituspöytään. Osakunnassa Uuden ylioppilastalon vinnillä tehtiin kesällä mittava remontti, jolloin osakunnan toimisto (entinen emännöitsijän asunto) purettiin ja tila muutettiin keittiö- ja aulatilaksi. Osakunnan uusi toimisto sijaitsee entisessä ns. isännän kaapissa, joka on jonkin verran pienempi kuin vanha toimisto. Vanha kirjoituspöytä oli yksinkertaisesti liian suuri sinne. Tässä blogissa on tarkoitus seurailla vanhan kirjoituspöydän kunnostusprojektin etenemistä. En ole ennen mitään näin mittavaa huonekalukunnostusta tehnyt, joten saapa nähdä, miten tässä käy. Mutta olen luottavainen, että teimme hyvät vaihtokaupat ja kirjoituspöydästä tulee oikein nätti ja toimiva huonekalu kotiimme.
Joka tapauksessa tästä lähdettiin liikkeelle, kun pöytä meille lokakuun 18. päivänä saapui:
Kuten kuvasta näkyy, ei kirjoituspöytä ollut ihan parhaassa kunnossa, erityisesti pöydän pintalevy oli kärsinyt kovin aikojen saatossa. Mutta laatikostot ja pöytälevy ovat periaatteessa täysin ehjiä ja huolella tehtyjä. Kaiken järjen mukaan pintojen puhdistaminen ja lakkaus pitäisi riittää saattamaan huonekalu uudelleen lähes alkuperäiseen loistoonsa.